Valon vienyt
Pimean alta huutoni kuulen
Aanen kaukaisuuteen katoavan
Kaiken merkityksen menettavan
Naen tyhjyyden taas saapuvan
Pimean alta
Loydan jalleen oikean maailmani
Pimean alta paljastaen kasvonsa
Epausko ja epatoivo
Murtuneen mielen synkka peilikuva
Unesta heraaminen
Pimean alta loytyy menneisyys
Hukattu aika itsestaan muistuttaa
Ihmiseksi itseaan turhaan uskova
jalleen pinnalle joutuu palaamaan
Pimean alta
Pettymyksen taakka syo ihmisyyden
Pimean alta takaisin palaava
Valoaan itselleen turhaan etsinyt
joutuu kohtaloonsa vain tyytymaan
Ei kadotettua voi loytaa
Pimean alta hukutan itseni
Tunnen hengitykseni loppuvan
Varjoista vesiin kulkiessaan
voi unohtaa kaiken viimein
Pimean alta
Ei paluuta tule koskaan olemaan
Musta meri
Mustan taivaan peilaama vesi vie valon viimeisenkin
Kivisen tien kulkijan on kohtalon maarannyt kutsullaan
Vedesta nousevalla usvallaan maiseman maalannut
Kallion takaa kuuluvan kuohun voimasta vienyt
Vain aaltojen seinaan pimea taas piirtaa
nahnyt kaiken, viestinsa jattanyt
Se rauhan taas tuo taman myrskyn keskella
Silla kukaan ei jaa meita kaipaamaan
Kasvoton sielunsa viimein kohtaa
Pimeytta vasten maaltaan poistuu
luoden askeleensa syvyytta kohti
Merelle kulkee vain viestinsa vieden
Katsoen viimeisten muistojen sivuja
paljastaa todellisuus taas itsensa
Sateen jalkeen kivien keskella
maaksi sina olet viimein tuleva
Kadotetut
Turhaan kuuntelet aania kadonneiden sielujen
Kohtaat vain menetyksien surujen tuskan
Kohtaloon uskon heikkoudesta rakennettu
loytaa tiensa syvemmalle pimeyteen
Mielensa syvyyksista tieta etsiessaan
taas itsensa pois kauemmaksi ajaa
Tyhjyyden tunne ohjastaa meita
Olemme kadotettuja aina ja ikuisesti
Uusi aamu
Synkasta yosta aamun valoon
heraa luonto kaiken hylkaamana
Ensimmaisen huurteen tuoman varjon
valo viela kerran sulattaa
Tummuneiden lehtien alta loytyvan
usvan peittaman routaisen maan
Viiman tuoman hyytavan hengityksen
sysaa aamun valo viela pois
Niin lyhyen hetken lampo hohtaa
kunnes hamara meille kuiskaa
Pimeyden tuoman peitteen alle
se meita kalvaasti johdattaa
Puiden murtuneiden runkojen tarinaa
paljaiden oksien varjot kertoivat
Joiden juuret meita seuraavat
valosta varjoon, pimeydesta kylmyyteen
Maisema kultainen viela valoaan kylvaa
kunnes valkea maan taas peittaa
Vie mukaansa unen menneen
ja ruokkii meita uudella toivolla
Mielensa hautaa kohti luonto ohjaa
Kylmasta tuulesta kalman valoon
Pimeydesta voimaa vasten vain loytaa
Taalta ikuisuuteen tiemme viimeisen